perjantai 4. joulukuuta 2015

Luukku 4: Lamppu


Lamppu olohuoneen nurkkaan. Oikeaa valoa siitä ei ikävä kyllä tule, mutta ehkä johtojen virittely tuollaiseen pikkulamppuun ei olisi ollut kovin turvallista kaksivuotiaalle leikkijälle.

Kuinka sen tein:


Vääntelin rautalangasta liimapuikkoa muottina käyttäen kaksi ympyrää, joihin toiseen tein kaksi kiinnityslenkkiä rautalankojen päistä. 


Kiinnitin kiinnityslenkkeihin rautalangat. Riittävän pitkät vielä tässä vaiheessa.


Kiersin kahta rautalankaa vähän matkaa toistensa ympärille.


Pujotin helmiä rautalankoihin ja katkaisin rautalangat sopivan mittaiseksi.


Leikkasin paperista varjostimen hakasilla.


Kiinnitin irrallaan olevaan rautalankaan hakasten ja liiman avulla. Samalla tavalla kiinnitin myös lenkkiin jossa lampun jalka oli kiinni. Unohdin ottaa kuvan.


Pujoitin rautalankojen päät isoon nappiin, tinasin pieneen prikkaan kiinni ja laitoin kuumaliimaa. Nappasin pikaisen kuvan, ettei liima jäähtynyt. Siksi noin suttuinen kuva.


Painoin toisen napin kiinni liimaan.


Leikkasin vielä paperiympyrän ja liimasin sen varjostimen päälle.


Valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti